Palasin lomalta takaisin kotiin, joka toivottavasti joku päivä tulee tuntumaan kodilta.
Olin joululomalla Ikeassa ja löysin sieltä täydelliset uudet verhot. Ne on mustat ja niissä on isoja vaaleanpunaisia kukkia. Ripustin ne eilen mun makkariin ja siirsin makkarin verhot olkkariin, jonka seinälle ripustin joululahjaksi saadun seinäkalenterin. 2022 se sanoo.
Sitten yksinäisyys iskee aaltona. Hyökyaaltona, joka vetää veden alle ja saa hetkeksi ihmettelemään, missä suunnassa on pohja ja missä pinta. Mihin suuntaan pitäisi nyt uida ja millä ihmeen energialla?
En nyt näe vielä miten, mutta tästä selvitään kyllä.
Okei. Anna tulla sitten vaan. Tekee kipeää, mutta päätän jälleen luottaa, että nyt on tekeillä jotakin todella kaunista. Se vaan ottaa aikansa.
Taistelen niitä muureja vastaan, joita kipu haluaa sydämeni ympärille rakentaa. En suostu piilottamaan kyyneleitäni. En suostu ajattelemaan, että saan tulla näkyviin vasta, kun pahin on ohitse. En suostu vaipumaan toivottomuuteen.
Malta vielä hetki. Elämä voi yllättää myös hyvällä.
Kommentit
Lähetä kommentti